alkusanat
menetelmät
historia
sijainti
mongolia pähkinän kuoressa
topografia
kasvillisuus ja eläimet
vesistöt
ilmasto
väestön rakenne ja väkiluku
kielet ja uskonnot
väestötiheys
talous ja luonnonvarat
liikenne ja yhteydet
pohdinta
työnarviointi
lähdeluettelo
Teollisuusmaiden mukavuudet eivät ole vielä saavuttaneet koko Mongoliaa, vain harva maan asukas saa nauttia samoista asioista kuin suuri osa teollisuusmaiden ihmisistä.

Kannettavia puhelimia eli kännyköitä maassa on noin. 4 400. Tuhannesta ihmisestä 6.5 omaa oman kännykän. Langallisia puhelimia sitä vastoin on huomattavasti enemmän.

Kaksi langatonta verkkoa kattaa kokomaan lukuun ottamatta kahta provinssia. Maassa on noin. 220 000 internetin käyttäjää, mutta määrä on koko ajan kasvussa.

Mongoliassa menee 1 810 km rautatietä, sen pääsääntöinen käyttö on tavaroiden kuljettamista paikoista toiseen. Autoteitä on noin 50 000 km, siitä noin 10 000 km on päällystettyä. Niitä pitkin menee myös tavaraliikennettä mutta suurin osa rahdeista hoidetaan rautateitä pitkin.

Maassa on myös vesireittejä noin 600 km verran. kesäisin vesistöä pitkin kuljetetaan kevyttä rahtia ja talvisin sitä voidaan käyttää tavallisena tienä järven ollessa jäässä.

Lentokenttiä maassa on 45, niistä vain 15 :sta on päällystetty kiitorata

Katso kartta, kuva on suuri.