alkusanat
menetelmät
historia
sijainti
mongolia pähkinän kuoressa
topografia
kasvillisuus ja eläimet
vesistöt
ilmasto
väestön rakenne ja väkiluku
kielet ja uskonnot
väestötiheys
talous ja luonnonvarat
liikenne ja yhteydet
pohdinta
työnarviointi
lähdeluettelo
Mongolian talous perustuu pitkälti maanviljelyyn ja kaivostoimintaan. Suurin osa maan väestöstä saa elantonsa kasvattamastaan karjasta, johon kuuluu pääpiirteissään lehmät, lampaat, vuohet, hevoset ja kamelit.

Kapitalismin tullessa, Neuvostoliiton hajottua useita tehtaiden palveluita suljettiin kannattamattomina. Ne olivat olleet toiminnassa vain kommunistisen Neuvostoliiton tukien avulla.

Suurin osa maan vientituloista tulee kaivostoiminnan saralta, kuten on tullut jo useiden vuosikymmenten ajan ja näillä näkymin tulee jatkossakin tulemaan.

Maassa toimii noin 35 000 yksityistä yritystä joista suurin osa on keskittynyt pääkaupunkien läheisyyteen. Kaupunkien ulkopuolella elävät Mongolit toimivat pääosin karja paimenina tai maanviljelijöinä.

Maanviljelyn parissa toimii 42% väestöstä, kaivoksissa 4%, teollisuuden parissa 6%, vaihtamalla tavaroita 14%, palvelu alalla 29%, julkisella sektorilla 5% ja muissa ammateissa 3.7% väestöstä.

Työttömiä Mongoliassa on vuonna 2003 ollut 6.7% maan asukkaista.

Maanviljely tuotteisiin kuuluu mm. vehnä, kasvikset, vilja, lampaat, vuohet, karja, kamelit ja hevoset.

Teollisuuden tuottamat tuotteet maassa ovat mm. rakentaminen ja rakennusmateriaalit, kaivostoiminta, öljy, ruoka ja sen käsittely. Eläinten jatko käyttäminen, kuuluisaa cashmerea jota ostetaan ympärimaailmaa, luonnon kuitujen tehdastoiminen valmistaminen.

merkittävimmät luonnonvarat ovat:

· öljy

· kivihiili

· kupari

· molybdeeni

· volframi

· fosfaatti

· tina

· nikkeli

· kulta